22. marraskuuta 2013

Kirjaston 150-vuotisjuhlat

Vuosi 2013 on Harjavallan kirjastolle juhlavuosi, sillä Harjavallan pitäjään perustettiin lainakirjasto vuonna 1863. Kirjastolaitoksen perustamisesta tuli siis tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Lisäksi nykyinen kirjastorakennus täytti kesällä 15 vuotta. Harjavallan kirjaston historiasta voi lukea lisää täältä.

150-vuotisjuhlaa vietettiin torstaina 10. lokakuuta. Kirjastolla oli kahvi- ja kakkutarjoilu koko päivän ja monenlaista tapahtumaa. Koko henkilökunta oli pukeutunut 1800-luvun tyyliin. Kävijöitä koko päivän aikana oli noin 600.


Juhlapäivänä julkistetusta "Harjavallan kirjastoa menneiltä vuosilta" -näyttelystä

Juhlapäivänä avautui "Harjavallan kirjastoa menneiltä vuosilta" -näyttely, jossa oli nähtävillä lehtileikkeitä ja valokuvia kirjaston vuosien varrelta. Lasten osastolla avattiin niin ikään "Satujen taikaa 150 vuotta sitten" -näyttely.

Juhlavieraille oli ensimmäistä kertaa jaossa kirjaston oma kirjanmerkki. Kuvitus valittiin erityisellä kirjanmerkkikilpailulla, jonka voittajan kuva ikuistettiin merkin etupuolelle. (Klikkaa oikealla olevaa kuvaa nähdäksesi suuremman version.) Kirjanmerkit ovat edelleen ilmaiseksi jaossa kirjastolla.

Päivän ensimmäinen varsinainen tapahtuma oli Harjavallan runopiirin "Elämänkaari"-esitys, jota seurakunnan kanttori Leena Kivi säesti viululla. Musiikkia kuultiin myös Harjavallan Pelimannien ja SekaWalta-kansanlaulukvartetin esitysten muodossa. Menneen kesän aikana eniten lukeneet Lukutoukka-kilpailuun osallistuneet lapset palkittiin.

Juhlapäivän viimeinen ja odotetuin tapahtuma oli kirjailijavieras Virpi Hämeen-Anttila, joka kertoi runsaalle yleisölle kirjoistaan ja kirjailijan työstä.


Pelimannit musisoivat


Virpi Hämeen-Anttila



Kiitos kaikille juhlavieraille, järjestämisessä avustaneille sekä juhlassa esiintyneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti