Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjaston arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjaston arki. Näytä kaikki tekstit

12. joulukuuta 2013

Kirjastomyyttejä, osa 8

Kirjastomyyttejä-sarjassa käsitellään yleisiä väärinkäsityksiä kirjastosta ja kirjastotyöstä. Vaikka kirjoitusten ote saattaa olla tiukasta asiasisällöstä huolimatta hieman leikkimielinen, tarkoituksena ei ole irvailla kenenkään kustannuksella, vaan tehdä kirjastoa tutummaksi asiakkaillemme.

On huomautettava, että vaikka yhtäläisyyksiä kaikkien (yleisten) kirjaston välillä varmasti on, nämä kirjoitukset peilaavat sellaisenaan ainoastaan Harjavallan kaupunginkirjaston arkea ja käytäntöjä.

Myytti #8: "Myöhästymismaksut ovat ihan hirveä synti, joista jää pysyvä tahra asiakastietoihin, ja tällaisia asiakkaita pidetään automaattisesti muita huonompina."

Uskallamme väittää, että jokaisella vähänkin aktiivisemmin kirjastoa käyttävällä asiakkaalla on joskus ollut myöhästymismaksuja - varsinkin nykykäytännön aikana, jolloin maksut alkavat kertyä useimmissa tapauksissa heti eräpäivän ylittyessä (lue lisää maksukäytännöistä). Näin ollen olisi täysin pöljää arvottaa asiakkaita sen mukaan kuinka paljon heillä on ollut maksuja. Tämä ei ole edes mahdollista, koska maksuista ei jää merkintää asiakastietoihin sen jälkeen, kun ne on hoidettu, eikä kenelläkään riitä muistikapasiteettia tai mielenkiintoa muistella vahinkoja, joita sattuu kaikille.

Myöhästymismaksuja peritään, jotta eräpäivillä olisi merkitystä käytännön tasolla, kirjastossa säilyisi järjestys ja asiakkaat olisivat keskenään tasa-arvoisia. Ilman niitä lainoja voisi pitää itsellään niin pitkään kuin huvittaa eikä kirjaston hyllyissä olisi lopulta mitään mielenkiintoista muuten kuin sattumanvaraisesti.

Myöhästymismaksuilla itsellään ei ole eräpäivää eikä niistä peritä korkoa. Maksuja ei kuitenkaan kannata kerryttää, sillä tietyn rajan ylityttyä seuraa lainauskielto. Emme myöskään missään tapauksessa suosittele myöhästymismaksujen kerryttämistä kirjaston taloudelliseksi tukemiseksi - sitä teet parhaiten lainaamalla sekä käyttämällä kirjaston palveluja aktiivisesti ja sääntöjen mukaisesti.

Summa summarum; kun tulet kirjastoon hoitamaan myöhästymis- tai muita maksujasi, emme kohtele sinua rikollisena, vaan ihmisenä.

31. toukokuuta 2013

Kirjastomyyttejä, osa 5

Kirjastomyyttejä-sarjassa käsitellään yleisiä väärinkäsityksiä kirjastosta ja kirjastotyöstä. Vaikka kirjoitusten ote saattaa olla tiukasta asiasisällöstä huolimatta hieman leikkimielinen, tarkoituksena ei ole irvailla kenenkään kustannuksella, vaan tehdä kirjastoa tutummaksi asiakkaillemme.

On huomautettava, että vaikka yhtäläisyyksiä kaikkien (yleisten) kirjaston välillä varmasti on, nämä kirjoitukset peilaavat sellaisenaan ainoastaan Harjavallan kaupunginkirjaston arkea ja käytäntöjä.

Myytti #5: "Kirjaston tiskissä istuvaa henkilöä saa häiritä vain äärimmäisissä hätätilanteissa."

Jostain syystä tämä myytti elää rinnakkain osassa 3 käsitellyn myytin kanssa, eli pahimmillaan stereotyyppinen kirjastovirkailija istuu koko päivän lainaus- ja palautustiskissä eikä häntä saa missään nimessä "häiritä". Aika tylsää!

Onneksi asia ei ole näin. Tiskin ääressä istuva työntekijä on siinä nimenomaan asiakkaita varten. Vaikka tiskissä istuessa tehdään aina muita työtehtäviä, ne voi ja tulee keskeyttää asiakaspalvelun ajaksi. Tiskivuoro (jota ei pidä sekoittaa tiskaamiseen, minkä hoitaa astianpesukone) kestää henkilöstötilanteesta riippuen maksimissaan kolme tuntia, joten muita työtehtäviä ehtii tiskivuoron ulkopuolellakin. Työntekijän saa myös pyytää hyllyjen väliin mukaan, sillä henkilökunnan työtiloista voi yleensä kellonsoitolla pyytää jonkun tuuraamaan siksi aikaa - ja jos ei voi, muut joutuvat vain yksinkertaisesti odottamaan vuoroaan.

Kirjaston työntekijöihin voi törmätä myös muualla kuin tiskissä ja heitä saa "häiritä" aivan samalla tavalla.

Seuraavassa osassa käsitellään kirjaston luokitusjärjestelmää.

Lue kaikki Kirjastomyyttejä-kirjoitukset

28. maaliskuuta 2013

Kirjastomyyttejä, osa 3

Kirjastomyyttejä-sarjassa käsitellään yleisiä väärinkäsityksiä kirjastosta ja kirjastotyöstä. Vaikka kirjoitusten ote saattaa olla tiukasta asiasisällöstä huolimatta hieman leikkimielinen, tarkoituksena ei ole irvailla kenenkään kustannuksella, vaan tehdä kirjastoa tutummaksi asiakkaillemme.

On huomautettava, että vaikka yhtäläisyyksiä kaikkien (yleisten) kirjaston välillä varmasti on, nämä kirjoitukset peilaavat sellaisenaan ainoastaan Harjavallan kaupunginkirjaston arkea ja käytäntöjä.

Myytti #3: "Kirjastotyö on pelkkää lainaustiskissä istumista."


Yhdeltätoista tiskiin, seitsemältä kotiin, se on sellainen kirjastotädin maanantai?

Tämä on varmastikin nopealla vilkaisulla kirjastotyön näkyvin osa, mutta ei vie ajallisesti puoliakaan kirjaston työntekijän päivästä.

Kuten ensimmäisessä Kirjastomyyttejä-osassa todettiin, työaamut alkavat monenkirjavilla aamutoimilla. Päivätoimet ovat sitäkin monenkirjavampia. Asiakaspalvelu kuuluu näihin ja on eittämättä yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein. Mutta kuten sanottua, muitakin tehtäviä on, muun muassa:
  • Aineiston valinta ja hankinta
  • Saapuvien kirjalähetysten käsittely
  • Luettelointi
  • Tarroittaminen ja muovittaminen
  • Kirjojen korjaaminen
  • Kokoelmatyö
  • Satutuntien ynnä muiden tapahtumien suunnittelu ja järjestäminen
  • Markkinointi
Kirjastoon ei suinkaan hankita automaattisesti kaikkea, mitä sinne tarjotaan, vaan valinnan tekee henkilökunta. Kaikkea olisi varaa eikä syytäkään hankkia, vaan määrärahojen puitteissa hankitaan sellaista aineistoa, jonka arvioidaan kiinnostavan harjavaltalaisia. Arvioiden tukena ovat lainaustilastot ja suora kokemus siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa - toisin sanoen yhteys asiakkaisiin. Aineiston välittäjiltä tulee uutuuslistoja viikottain, joten valintaa ja hankintaa tehdään käytännössä koko ajan. Viikottain tulee myös uutuuslähetyksiä, jotka henkilökunta käsittelee vaihe vaiheelta lainauskuntoon.

Kirjastomaailmassa luettelointi tarkoittaa lainattavan aineiston tietojen siirtämistä tietokoneelle. Näihin tietoihin lukeutuvat mm. tekijätiedot, nimi, sisällön määrä ja laatu, julkaisutiedot sekä luokitus; yleisesti ottaen kaikki mahdollinen tieto, minkä kukaan kyseessä olevasta teoksesta mahdollisesti haluaisi tietää. Luettelointi muistuttaa ulkoisesti hieman tietokoneohjelmointia, mistä voi johtaa karkean vertauksen: jokainen teos ohjelmoidaan kirjaston tietokantaan. Näin kaikki teokset ovat löydettävissä kirjaston aineistotietokannasta ja paikannettavissa kirjaston hyllyistä.


Esimerkki luettelointitietueesta (klikkaa suurentaaksesi kuvaa).

Kun teos on luetteloitu, se tarroitetaan. Tarra sisältää kirjan perustiedot, luokkanumeron ja hyllytunnuksen, sen muista kirjoista yksiselitteisesti erottavan nidetunnuksen sekä viivakoodin, joka nopeuttaa sen käsittelyä (erityisesti lainaamista ja palauttamista). Lopuksi, mikäli kyseessä on kirja tai pahvikantinen CD, teos päällystetään muovilla sen eliniän pidentämiseksi.

Muovittaminenkaan tosin ei ole mikään maaginen suoja: ahkerassa käytössä olevat kirjat kaipaavat monesti korjaamista, mikä on oma taitolajinsa. Kirjastolla on siihen omat erityisvälineensä ja koulutettu henkilökunta. Onkin syytä huomauttaa, että mikäli lainaamastasi kirjasta esimerkiksi irtoaa sivuja, niitä ei tule yrittää itse kiinnittää takaisin. Kirjaston henkilökunta kyllä hoitaa asian, kun kirja palautuu, eikä tavallisesta käytön ja ajan aiheuttamasta kulumisesta veloiteta asiakasta.


Korjattavana olevia kirjoja ja korjausvälineitä.

Kokoelmatyöhön kuuluu mm. aineiston uudelleenjärjestelyä ja karsintaa. Vanhaa ja käyttämätöntä materiaalia poistetaan kirjaston kokoelmasta jatkuvasti ja ainoastaan osa tästä aineistosta menee myyntiin. Tämä on eräällä tapaa samanlainen prosessi kuin uuden aineiston valinta: henkilökunta arvioi mikä aineisto ei ole enää tarpeellista kokoelmassa. Koska kirjoja ja muuta lainattavaa aineistoa tulee koko ajan lisää eikä saapuvan ja poistuvan aineiston suhde ole sama, hyllyjärjestys ei voi pysyä pitkään samanlaisena vaan tarvitaan uudelleenjärjestelyjä. Joskus uudelleenjärjestelyt ovat melko näkyviä, toisinaan vähemmän.

Kirjasto järjestää myös kaikenlaisia tapahtumia ja toimintaa eri-ikäisille asiakkailleen. Hyvä esimerkki tästä ovat lasten jokaperjantaiset satu- ja askartelutunnit sekä miesten ja naisten luku- ja keskustelupiirit. Näiden tapahtumien järjestäminen vie parhaimmillaan paljon aikaa.

Tapahtumia ja kirjastoa yleensäkin pitää myös tehdä tunnetuksi, markkinoida. Esimerkiksi kirjaston tiloissa olevien mainosten (jotka henkilökunta laatii itse), lehti-ilmoitusten sekä Facebook- ja Twitter-ilmoittelun lisäksi markkinointiin voi ja tuleekin lukea myös tämä blogi.

Ja kaikki tämä on vain pintaraapaisu ihmeellisestä maailmasta, joka on kirjastotyö.

Seuraavassa osassa käsitellään kirjaston henkilökunnan lukeneisuutta.

Lue kaikki Kirjastomyyttejä-kirjoitukset

28. helmikuuta 2013

Kirjastomyyttejä, osa 2

Kirjastomyyttejä-sarjassa käsitellään yleisiä väärinkäsityksiä kirjastosta ja kirjastotyöstä. Joka kuun lopussa niin kauan kuin juttua riittää julkaistaan uusi kirjoitus. Vaikka kirjoitusten ote saattaa olla tiukasta asiasisällöstä huolimatta hieman leikkimielinen, tarkoituksena ei ole irvailla kenenkään kustannuksella, vaan tehdä kirjastoa tutummaksi asiakkaillemme. Joillekin "myyttien" todellinen laita saattaa olla täysin itsestäänselvä, mutta kaikille se ei ole.

On huomautettava, että vaikka yhtäläisyyksiä kaikkien (yleisten) kirjaston välillä varmasti on, nämä kirjoitukset peilaavat sellaisenaan ainoastaan Harjavallan kaupunginkirjaston arkea ja käytäntöjä.

Myytti #2: "Kirjastossa saa puhua vain kuiskaamalla ja mielellään ainoastaan äärimmäisessä hädässä."

Kirjasto mielletään perinteisesti äärimmäisen hiljaisuuden paikaksi, jota vartioivat tiukoin hiusnutturoin varustautuneet, pienimmästäkin äännähdyksestä hyssyttelevät kirjastotädit, mutta tämä pitää suunnilleen yhtä hyvin paikkansa kuin se, että kirjastosta saa vain lainakirjoja. Nykypäivänä tilanne on erilainen: kirjaston tarjoamat palvelut ovat monipuolistuneet ja samalla paikan luonne on muuttunut.


Conan Kirjastonhoitaja ei työskentele Harjavallassa. ("-Mikä on parasta elämässä? -Hyssytellä äänekkäitä. Nähdä heidän ajavan kotiin. Ja kuulla kirjaston hiljaisuus.")

Yleisesti ottaen kirjastossa saa puhua kuiskaamatta. Paitsi tiedontarjoaja, kirjasto on myös ajanviettopaikka, joka pyrkii tarjoamaan kaikille jotain. Lehtienlukusalissa tulee saada lukea rauhassa ja esimerkiksi nuortenosastolla tulee saada jutella normaalisti. Näiden kahden "ääripään" välillä tasapainoilemme, tilan paikoin haasteellisen akustiikan asettamissa raameissa.

Kovaääninen keskustelu ja huutaminen eivät ole sallittua, samalla tavoin kuin mikään muukaan epäystävällinen käytös. Ihanteena on kirjastoympäristö, jossa kaikki viihtyvät ja ottavat toisensa huomioon.

Seuraavassa osassa käsitellään kirjastolaisten työnkuvaa.

Lue kaikki Kirjastomyyttejä-kirjoitukset

31. tammikuuta 2013

Kirjastomyyttejä, osa 1

Nyt alkavassa Kirjastomyyttejä-sarjassa käsitellään yleisiä väärinkäsityksiä kirjastosta ja kirjastotyöstä. Joka kuun lopussa niin kauan kuin juttua riittää julkaistaan uusi kirjoitus. Vaikka kirjoitusten ote saattaa olla tiukasta asiasisällöstä huolimatta hieman leikkimielinen, tarkoituksena ei ole irvailla kenenkään kustannuksella, vaan tehdä kirjastoa tutummaksi asiakkaillemme. Joillekin "myyttien" todellinen laita saattaa olla täysin itsestäänselvä, mutta kaikille se ei ole.

On huomautettava, että vaikka yhtäläisyyksiä kaikkien (yleisten) kirjaston välillä varmasti on, nämä kirjoitukset peilaavat sellaisenaan ainoastaan Harjavallan kaupunginkirjaston arkea ja käytäntöjä.

Myytti #1: "Kirjaston henkilökunta tulee töihin hieman ennen yhtätoista, jolloin ovet avataan asiakkaille."

Väärin! Ainoastaan olettamuksen looginen jatkumo pitää paikkansa: kun kirjasto sulkee ovensa päivän päätteeksi, siellä ei pian sen jälkeen ole enää ketään. Aamuvuoro sen sijaan saapuu paikalle kahdeksalta.

Tarkoittaako tämä sitä, että kirjasto voisi avata ovensa asiakkaille jo kahdeksalta? Valitettavasti ei. Aamutoimet pitävät työntekijät sen verran kiireisinä, että ajan jakaminen asiakaspalvelulle ja aamutoimille olisi kohtuuttoman hankalaa.

Kirjastosetä hyllyttää
Kirjastosetä hyllyttää.

Aamutoimiin lukeutuvat muun muassa edellisen päivän aikana palautuneiden kirjojen vieminen takaisin hyllyyn, hyllyjärjestyksen siistiminen, uusien sanoma- ja aikakauslehtien käsitteleminen sekä päivän karhukirjeiden tarkastaminen ja lähettäminen. Täydellisen aamutoimilistan lukeminen olisi vielä tylsempää kuin sen kokoaminen, joten jätämme sen väliin. Tehtävien kirjo on laaja.

Päivän lehdet
Erään aamun uudet sanoma- ja aikakauslehdet.

Eräällä tapaa kirjasto kyllä on asiakkaiden tavoitettavissa jo aamuvarhain: puhelimitse. Lainojen uusiminen, varausten tekeminen ja vaikkapa tietokoneiden ajanvaraukset hoituvat normaalisti heti jahka virkailijapäätteet on saatu auki. Jos asia ei ole kiireellinen, kirjaston tavoittaa myös sähköpostitse. Kirjaston postiluukkua tarkkaillaan pitkin päivää, alkaen aamusta.

Seuraavassa osassa käsitellään hiljaisuutta.

Lue kaikki Kirjastomyyttejä-kirjoitukset

6. kesäkuuta 2012

Uusi lainaus- ja palautustiski


Kuvassa ylhäällä on pöytäkompleksi, joka palveli kirjaston lainaus- ja palautustiskinä vuodesta 1998, jolloin kirjasto avasi ovensa nykyisissä tiloissaan Myllykadulla.


Palvelus päättyi toukokuun 11. päivä. Kuvassa tiskin runko on purettuna odottamassa kuljetusta. Pöytäkompleksi saa myöhemmin uuden elämän Harjavallan vanhassa uimahallissa välinelainaamon tiskinä.


Samana päivänä tuotiin ja koottiin uusi tiski, joka on kuluneen kuukauden aikana hioutunut käyttöön ja osoittautunut hyvin onnistuneeksi uudistukseksi.


Uusi lainaus- ja palautustiski ei välttämättä äkkiseltään näytä juuri uudistavan mitään (varsinkaan näiden valokuvien perusteella), mutta useat pienet muutokset ovat parantaneet työskentelyä huomattavasti. Näkyvin muutos on palautuspuolen korotettava pöytä, jota voi tarvittaessa myös laskea. Asiakas kohdataan usein juuri palautustiskillä, ja seisten tämä kohtaaminen tapahtuu samalla tasolla, tasavertaisena.

Tuntuvin muutos on työergonomian paraneminen. Palautusten tekeminen seisaaltaan oikaisee selkää ja lainaaminen tapahtuu nyt hieman luonnollisemmissa asennoissa. Tiskin takana on nyt enemmän tilaa kulkea ja työskennellä, koska kärryt eivät ole enää tiellä. Esimerkiksi aiemmalla pöydällä hankala kirjojen muovittaminen on nyt myös helppoa hiljaisina hetkinä. Cd-levyjen säilytystaskut ovat siirtyneet jalkatilassa usein tiellä olleista kärryistä omaan vetolaatikostoonsa.

Asiakkaiden arkeen tiski ei suoranaisesti vaikuta, mutta asiakkaat viihtynevät paremmin kirjastossa, jossa on entistäkin mukavampaa työskennellä.

29. toukokuuta 2012

Terveisiä SoMe-koulutuksesta

Ensimmäinen blogimerkintä käsittelee osuvasti paitsi sitä mistä idea blogiin alkujaan lähti sekä blogien laajempaa viitekehystä: kirjaston työntekijöiden arkea ja sosiaalista mediaa. Nimittäin! Tätä merkintää kirjoitetaan Porissa sosiaalisen median koulutuksessa.

Poriin on kokoontunut parikymmentä satakuntalaista kirjastoihmistä oppimaan verkkomaailman mahdollisuuksista. Päivä alkoi vähän vaille aamuyhdeksän kahvien ja sämpylöiden merkeissä. Parin tunnin tiukan informaatiopaketin ja lounaan jälkeen olemme päässeet tietokoneiden ääreen katsomaan ja tekemään käytännössä – mm. tätä blogia, jonka alusta oli jo valmiina odottamassa sisältöä.

Päivän anti on ollut ajatuksia herättävä. Harjavallan kirjaston Facebook-sivu on ollut toiminnassa jo reilun vuoden ja se vaikuttaisi toimivan ja saavuttavan asiakkaat. Toiminnan laajentamiseen on monia mahdollisuuksia ja seuraavasta askeleesta – tämän blogin jälkeen – on jo suunnitelmia. Tästä on hyvä jatkaa.